Ruoppaustoimenpiteet tulee aina suunnitella ja toteuttaa huolellisesti, jotta mahdollisista ympäristöhaitoilta ja naapuririidoilta vältytään. Ruoppauksen toteuttaja on vastuussa hankkeen lainmukaisuudesta ja aiheuttamistaan haitallisista seurauksista. Ongelmien ja riitojen välttämiseksi on hyvä keskustella ja sopia hankkeesta lähinaapureiden ja vesialueen omistajan kanssa.

Ruoppaus on ilmoituksen- ja/tai luvanvaraista

Tilavuudeltaan yli 500 m3 ruoppaukselle tulee aina hakea lupa aluehallintovirastolta (AVI).

Pienimmästäkin, massamäärältään enintään 500 m3 koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloitusajankohtaa.

Ruoppausilmoituksen tekeminen on maksutonta. ELY-keskus ilmoittaa vastaanottaneensa ruoppausta koskevan ilmoituksen tai antaa lausunnon. ELY-keskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita tai kehottaa ilmoittajaa hakemaan 30 vuorokauden kuluessa vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastolta.

Ilmoituksen perusteella luvan tarve arvioidaan tapauskohtaisesti. Lupa vaaditaan, jos toimenpiteistä voi aiheutua haittaa esimerkiksi luonnolle ja kalakannoille. Alle hehtaarin kokoisen luonnontilaisen kaltaisen lammen sekä merenrannoilla alle kymmenen hehtaarin kokoisen luonnontilaisen kaltaisen fladan ja kluuvijärven luonnontilan vaarantaminen on aina kiellettyä ilman aluehallintoviraston lupaa. Aluehallintoviraston luvat ovat maksullisia.